Vanno Oy on liike- ja mainoslahjoihin, sekä työvaatteisiin erikoistunut innovatiivinen yritys.

Toimistomme ja myyntinäyttelymme sijaitsevat Helsingin Oulunkylässä, mutta palvelemme asiakkaita ympäri maan.

YRITYS

Vanno Oy on vuonna 1991 perustettu liikelahjoihin erikoistunut liikelahja-alan yritys. Yli 20 vuoden aikana olemme kehittäneet vankan ammattiosaamisen, joka näkyy niin palvelumme kuin tuotevalikoimamme puolella.  Toimimme aluksi nimellä Paergrop T.mi P. Vanonen / Paergrop Liikelahjat, mutta toiminnan kasvaessa muutimme nimeä, sekä yhtiömuotoa vuonna 2013 ja uudeksi nimeksemme tuli Vanno Oy

LIIKEIDEA

Liikeideamme on tarjota kattava valikoima edullisia liike- ja mainoslahjoja tukemaan yritysten markkinointia ja näin parantaa asiakkaidemme kilpailukykyä. Emme halua olla vain tavarantoimittaja, vaan ennemminkin näemme itsemme markkinointikumppanina.

PALVELU

Toimintamme lähtökohdaksi olemme asettaneet positiivisten asiakaskokemusten luomisen. Tämän saavuttamiseksi olemme asettaneet kolme asiaa, joihin keskitymme: yksilöllisyys,asiakaslähtöisyys, sekä helppous.

YKSILÖLLISYYS

Yksilöllisyys näkyy niin kanssakäymisessä asiakkaidemme kanssa, kuin tarjoamissamme tuotteissa. Pyrimme aina huomioimaan asiakkaamme yksilöllisesti ja löytämään hänen yksilölliset tarpeensa. Tämän lisäksi tarjoamme lukuisia erilaisia kustomoitavia- ja yksilöitäviä tuotteita, joilla asiakkaamme voivat erottautua kilpailijoistaan.

ASIAKASLÄHTÖISYYS

Asiakaslähtöisyytemme näkyy myös niin kanssakäymisessämme asiakkaidemme kanssa kuin koko palvelussamme.

Yritämme aina kuunnella asiakasta mahollisimman paljon, jotta pystymme varmasti tarjoamaan hänelle oikeat ratkaisut. Kysymme mielummin yhden kysymyksin liikaa, kuin liian vähän.

Asiakaslähtöisyys näkyy myös koko palvelussamme muun muassa edullisten hintojen kautta. Tämän mahdollistamiseksi olemme pitäneet organisaatiorakenteen matalana, sekä siirtäneet suurimman osan markkinoinnistamme internettiin.

HELPPOUS

Pyrimme tekemään asioinnin asiakkaalleemme mahdollisimman helpoksi, tarjoten ammattitaitoamme avuksi aina sitä tarvittaessa. Internetsivujemme kautta onnistuu helposti tarjouspyyntöjen lähettäminen. Sivuilta löydät tuhansia tuotteita, joiden selailu on tehty helpoksi ja selkeäksi. Vastaamme myös nopeasti lähetettyihin tarjouspyyntöihin ja yritämme tehdä kaikesta kanssakäymisestä sinulle mahdollisimman helppoa.

 

MIKSI VALITA MEIDÄT?

Laaja valikoima Tuotevalikoimamme sisältää tuhansia tuotteita, jotka löydät helposti sivuiltamme. Sivuilta löytyvien tuotteiden lisäksi pystymme tarjoamaan vielä tuhansia muitakin tuotteita.

Nopea palvelu Pyrimme vastaamaan tarjouspyyntöihin, kyselyihin aina mahdollisimman nopeasti ja hoidamme tilaukset eteenpäin aina ensitilassa.

Laadukkaat tuotteet Tuotevalikoimamme on laadukas, aina kalliista brändituotteista edullisiin mainostuotteisiin. Edullisimmissakin tuotteissa olemme etsineet hintalaatusuhteeltaan parhaat vaihtoehdot.

Helppous Olemme tehneet asioinnista sinulle helppoa. Selkeät internetsivumme palvelee sinua ja vastaamme kyselyihin nopeasti.

 

Henri Vanonen
Markkinointi- & Asiakaskokemusvastaava