Tarjouspyynnöt: myynti@vanno.fi | 040 070 1718

Dad

DAD Mainostekstiilit ovat korkealuokkaisia merihenkisiä vaatteita. Niiden suunnittelussa ja valmistuksessa yhdistyvät innovaativuus, sekä todella korkea laatu. Laadukkaat ja tarkkaan mietityt materiaalit yhdistettynä ankarissa oloissa suoritettuihin testeihin takaavat, että tuotteet ovat korkealaatuisia ja toimivia.

DAD tuotteet sopivatkin kunnianhimoisille yrityksille, jotka haluavat vahvistaa brändiään ja nostaa sen uudelle tasolle. Dad Tekstiilit sopivat erinomaisesti oman henkilökunnan edustusvaatteiksi esimerkiksi myyjille, edustajille, asiakaspalvelijoille ja muulle henkilökunnalle. Oman henkilökunnan lisäksi laadukas tekstiili on myös haluttu asiakaslahja, sillä se kestää käytössä pitkään ja siitä on näin ollen iloa vielä pitkäksi aikaa tekstiilin saajalle.

Hinta

-

Vanno on 1991 perustettu kotimainen perheyritys, jonka päätuotteena ovat liikelahjat, yrityslahjat sekä mainoslahjat.

Olemme kehittäneet vuosien varrella vankan osaamisen, joka näkyy niin palvelumme kuin tuotevalikoimamme puolella. Tavoitteenamme on olla asiakkaidemme tärkeä markkinointikumppani, joka auttaa tehokkaasti näkyvyyden kasvattamisessa monin eri keinoin.

Mainoslahjan tarkoitus on kestää pitkään, joten laatu on kaiken toimintamme keskiössä. Panostamme aina huippulaatuun niin tuotteidemme kuin palvelummekin osalta. Olemme jatkuvasti asiakaslähtöisesti uudistuva liikelahjatalo.

Yhteystiedot

Myyntinäyttely:

Fashion House

Mikkolantie 1A

00640 Helsinki

Asiakaspalvelu:

Soita klo 9-16:

040 070 1718

myynti@vanno.fi